Vesi-Eko

Asiakasportaali

Happikadon katkaisu

Vesistön kunnostuksessa happitilanteen hallintaan saaminen on usein hankkeen tärkeimpiä osa-alueita. Tällöin käytettäviä menetelmiä ovat joko hapetus tai ilmastus, joiden avulla saadaan mahdollisesti jo alkanut sisäinen kuormituskierre katkaistua ja pystytään tukemaan vesistön kykyä käsitellä ulkoista kuormitusta.

Happitilanteen paraneminen vähentää lisäksi jätevesien typpikuormituksen vaikutuksia, veden rauta- ja mangaanipitoisuuksia sekä sinileväkukintoja. Luonnollisesti se kohentaa myös kalojen elinympäristöä.

Mixox-hapetus eli hapellisen veden siirto on toimivin menetelmä, jos pintaveden happipitoisuus on niin korkea, että sitä voidaan käyttää pohjan hapetukseen. Jos hapettomuus ulottuu myös pintakerroksiin, on syytä käyttää Visiox-ilmastusta, jolloin ilmakehän happea siirretään pohjavesikerroksiin.

Mixox saa hapen kiertämään

Kun pintavesi on riittävän happipitoista, Mixox-hapetus on selkeästi kustannustehokkain tapa hapettaa vesistön pohjakerroksia. Mixox pumppaa pintavettä pohjakerroksiin ja saa aikaan rauhallisen ja varsin laaja-alaisen veden kierron. Yhden laitteen vaikutusalue vaihtelee 50-500 hehtaariin mitoituksesta riippuen. Myös Mixoxin hyötysuhde on erittäin korkea, ja se siirtää 10-12 kg happea/kWh.

Kehittyneen ankkurointitekniikan ansiosta Mixox on helppo asentaa. Se sijoitetaan pinnan alle, joten se ei ole myrskyjen eikä jään armoilla. Pinnan alla se ei myöskään vaikuta maisemaan. Arktisiin oloihin suunniteltuna Mixox on äärimmäisen luotettava, ja sen huoltoväli vaihtelee 1-4 vuoteen. Kunnossapitoa tukee langaton, automatisoitu etävalvonta.

Mixoxin teknologia luotiin alun perin jo 1980-luvulla, mutta jatkuva kehitystyö ja reilut sata kunnostuskohdetta ovat tuoneet uusimman tiedon ja viimeisimmät ideat sen toimintoihin sekä hioneet sen suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja luotettavuuden huippuunsa.

Visiox-ilmastus

Jos pintavettä ei voida käyttää hapetukseen, Visiox-ilmastus on tehokas tapa siirtää ilmakehän happea alusveteen. Usein Visioxia käytetään myös Mixox-hapetuksen tukena, esimerkiksi talviaikaan, jolloin happivarat ovat pienimmillään. Näin varmistetaan veden riittävä happimäärä ja vältetään kalakannan ja muun eliöstön vahingoittuminen.

Visiox siirtää alusvettä pinta-altaaseen hapetettavaksi ja johtaa sen takaisin syväveteen. Menetelmä ei sekoita ravinteikasta syvävettä pintaveteen eikä sotke vesistön lämpökerroksia.

Visioxin tekniikka, toiminnot ja luotettavuus ovat muotoutuneet jatkuvan kehitystyön ja vuosien kokemusten myötä tarkoituksenmukaisiksi ja tehokkaiksi. Järvihapettimeksi Visioxin ilmastuksen hyötysuhde on korkea, ja se siirtää 1-2 kg happea/kWh (Mixox 10-12 kg/kWh). Laite sulautuu hyvin ympäristönsä. Sen ääni on hiljainen, ja se ei heikennä jäätä suurelta alueelta. Laitteen huoltoväli on tyypillisesti noin yksi vuosi, ja kunnossapitoa tuetaan etävalvonnan avulla.

Tutustu toteutuneisiin töihimme

Referenssit

Miten voimme palvella?

Vesistön kunnostus alkaa yhteydenotosta. Kartoitetaan yhdessä vesistön tilanne ja sovitaan tarvittavista toimenpiteistä.

Ota yhteyttä